Uusia kavereita

Ugh, viimeinkin rauhaisa koti-ilta ja aikaa kirjoitella. Viime päivät ovat olleet melko vauhdikkaita. Oikeastaan ollaan asusteltu papan kanssa kahdestaan kotona, kun mamma on vain luurannut töissä
kaikki illat. Sitten se tulee nukkumaan ja aamulla taas lähtee pyörällään. No onneksi ennätti sentäs viemään minut maanantai-iltana pitkälle lenkille ja nähtiin samalla hänen Ystäväänsä koirineen. Nala on isovillakoira ja melkein vuoden vanha. Vaikka Nalalla olikin trimmattu karva ja hienot pompulat turkissa, niin onneksi neiti ei ollut mikään hienohelma vaan malttoi peuhata minun kanssa maassakin. Välillä tyttö toki hiukan elvisteli lenkkeilytaidoillaan. No vauhdissa en ainakaan jäänyt kakkoseksi, vaikka tassuni vispasivatkin kolme kertaa Nalan tassuja vauhdikkaammin.

Tiistaina isäntäväki taas kaappasi minut kainaloonsa ja autoajelulle. Tällä kertaa tosin mentiinkin kyläilemään koirakavereiden luona.
Perillä odotti kaksi minua kuukautta nuorempaa parsonrusselin pentua, joiden kanssa telmin takapihalla pikkuisten nukkumaanmenoaikaan asti. Lilli tosin hiukan arkaili mihua, mutta Vanilja telmikin kanssani kaksi kertaa kovemmin. Mamma lupasi, että käymme heidän luona kyläilemässä toistekin. Tosin naureskeli samalla, että ensi kerralla pikkuiset saattavatkin höykyttää minua eikä toisin päin. Saapa nähdä, itse eipäilen vähän. Kovin pieniä kavereita ne olivat.

Lepopäivä kaikilla

Sunnuntai! Tuo kaikista päivistä parhain, sillä tänään on sekä isännällä että emännällä kaikista viikonpäivistä eniten aikaa antaa huomiota minulle. Tänään tosin minulta leikattiin taas viikottaiseen tapaan kynnet, mutta se meni ihan kivuttomasti ja nopeasti, koska en jaksanut enää rimpuilla selvästi väistämätöntä vastaan. Palkkioksi sain vielä palasen nami-juustoa.

Muita mainitsemisen arvoisia viikon tapahtumia oikeastaan on ollut älypallon ilmaantuminen elämääni. Mamman työkaveri oli lainannut sen mammalle ja mamma antoi sen heti minulle koekäyttöön. Aluksi yritin saada kuononi mahtumaan pallon kyljessä olevasta pienestä reiästä herkkunappuloihin asti, mutta yritys oli tuomittu epäonnistumaan. Sitten huomasin, että sinnikkäällä pyörityksellä namuset tulevat pallosta ulos huomattavasti helpommin. Siitä asti olenkin tykännyt jyristellä pallolla pitkin lattioita.

Viikolla olen päässyt näkemään myös paljon uusia otuksia. Ensiksi iltalenkillä jännitin hiukan pusikon kahahtelua, mutta sitten sieltä mönki esiin pikkuinen piikikäs olio nokka tuhisten. Ei siis mitään vaarallista. Hiukan uhkaavampi kaveri sen sijaan oli pörröhäntäinen käpyjenpurija, joka ankaran säksätyksen säestyksellä kipitti vauhdilla kuusen oksalle minun lähestyessäni. Taisin vahingossa tassutella kaverin reviirille. Anteeksi, minun mokani!

Rallihuumaa

Taas on viikko vierähtänyt loppuaan kohden. Samalla saapui päätökseensä myös Jyväskylässä ralliviikonloppu. Keskiviikosta alkaen täällä onkin ollut semmoinen hulina ja moottorien pärryytys, että hyvä kun on saanut yöt jotenkuten nukuttua. Helikoptereita on surrannut talomme yli tasaiseen tahtiin ja itsensä hyvin nestetankanneet rallivieraat ovat laulelleet juomalaulujaan ikkunoiden alla kovaan ääneen. Liikenteessäkin on saanut olla extravarovainen, kun aloittelevat rallikuskit ovat kaahaillet pitkin pyörateitä parkkipaikkajahdissaan. No nyt meno hiljenee joksikin aikaa.

Viikolla opin hyppäämään sohvalle ja juoksuralli on ollut siitä asti aika vauhdikasta myös täällä sisällä. Mamma ei pidä vauhtia pahana, sillä hän toivoo minun samalla sulattavan “läskini” lihaksiksi. Mitkä läskit saanen kysyä?!? Onhan se totta, että olen ehkä hieman pyöreä ja ruokahaluni on pohjaton, mutta se on vain geeneistä johtuvaa. Sitä paitsi pentujenhan kuuluukin olla hieman pyöreitä! Joka tapauksessa ruokailukertojani vähennettiin neljästä kolmeen kertaan päivässä, mikä on mielestäni huutava vääryys. Pihallakäyntien lisäämistä en sitä vastoin pistä ollenkaan pahakseni.

Tänään isäntäväki otti minut mukaan kyläilemään Palokkaan. Sain reissulla ainakin kolme uutta kaveria, joiden kanssa peuhasin pihalla. Illalla olikin uni sitten herkässä ja mamma kantoikin minut täydessä unessa autoon kotimatkalle.

Rokotuksessa käynti

Heipä hei! Viime viikonloppu sujui rattoisasti tyttöjen kesken, kun isäntä oli katonrakennustalkoissa hirviporukkansa kanssa. Kotosalla olo oli oikeastaan mukavaa vaihtelua näiden reissuviikonloppujen jälkeen. Hiukan tosin tuli riehuttua sisällä, kun ulkosalla ollessa mamma on ikävästi pistänyt stopin menollemme joka kerta, kun pikkaisen yritän nykiä häntä kulkemaan nopeammin. Maanantaina oli vuorostaan mamma käymässä Helsingissä, joten pappa piti minusta huolen.

Tänään kävimme Palokan pieneläinklinikalla rokotukuksessa. Ensiksi saavuttuamme vastaanottohuoneeseen jouduimme odottelemaan vartin verran. Mikäspä siinä oli odottaessa, kun odotushuone vilisi muita jännännäköisiä koiria. Upeaa oli myös olla mamman sylissä, jolloin olin itse asiassa paljon kaikkia muita koiria ylempänä. Vähän oli kuningasolo! Lääkärin kutsuttua menimme pieneen huoneeseen, jossa oli keskellä iso pöytä, jonne minut nostettiin (kotona en saa kurkotella edes matalalle sohvapöydälle). Ensiksi lääkäritäti vilkaisi korviani, silmiäni ja kuunteli sydäntäni. Sitten ihmeteltiin vähän aikaa olematonta hännännöpöäni. Lääkäritäti kehotti minua vakavasti kasvattamaan sitä edes hieman. Ruokahalua sen sijaan minun ei ole tarvis kasvattaa, sillä puntari heilahti jopa 4,6 kg:an asti, kun pistäydyin vaa’alla. Sitten eteeni annettiin pari koirankeksiä enkä edes huomannut pientä nipistystä niskassani, kun lääkäritäti tökkäsi rokotteen ihon alleni. Eli ei sittenkään mitään kauheaa tapahtunut ensimmäisellä eläinlääkärireissullani, vaikka viime viikolla asiaa vähän jo etukäteen jännitinkin.

Mahanpuruja

Tänään minulla meni vatsa ihan sekaisin. Liekö syynä eilinen illalliseksi syömäni kana vai olikohan jokin pihalla pureskelemani heinä haitallinen, mutta ihan kamalan huono olo siitä tuli. Isäntäväki oli ihan kamalan huolissaan, kun ruikkasin kahdeksannen vellikakan lattialle. Hurjan noloa. Mamma jopa uhkasi jäädä kotiin ennalta varatusta kesäteatterista. Onneksi söin pari lusikallista viiliä, jotta mamma uskalsi jättää minut pariksi tunniksi yksin. Alkoi jo puhua pakkojuottamisesta ja hiilitableteista… No illalla olo jo helpotti ja puoli kymmeneltä alkoi iltaruokakin maistua. Lähinnä raejuustoa ja viiliähän tuo tarjottu pöperö oli. Kun masukaan ei enää oikutellut, oli kiva alkaa riehua. Päivällä kun en ollut uskaltanut vahinkojen pelosta oikein pomppia, niin nyt sitä piti ottaa vahinko takaisin ja juosta oikein urakalla.

Pitkästä aikaa sadetta

Nämä helteet ovat olleet jo aivan liikaa pienelle koiralle. Kämpässä on koko ajan lämpö yli 27 astetta eivätkä edes viileämmät yöt tuo paljoakaan helpotusta. Siksipä minusta onkin niin hauskaa käydä ulkona enkä pistä yhtään vastaan edes pantaa laitettaessa kaulaani. Hissiinkin astelen mieleläni, koska tiedän sen olevan portti ulkoilmaan. Tänään satoi ensi kerran moneen viikkoon. Tosin tienpinta kostui ainoastaan hetkeksi ja illalla sateesta ei ollut jäljellä enää pisaraakaan maassa.

Uusia ihmisiä ja ulkoilua

Taas kävi uusia ihmisiä moikkaamassa minua. Minusta on aivan ihanaa tutustua uusiin ihmisiin, joten vaikka vierailijoista alkaakin tulla enmmänkin tapa kuin poikkeus, niin se ei haittaa minua yhtään. Lenkillä ollessa näimme mamman kanssa myös pari uutta koiraa, joita pääsin varovasti haistelemaan. Olisi upeaa jo päästä leikkimään muiden koirien kanssa, mutta mamma pitää minua tiukasti lyhyessä hihnassa. Voi kumpa olisin jo vähän isompi ja mamma ei kohtelisi minua kuin vauvaa, jota tulee suojella kaikelta mikrobeista berhantilaisiin.

Kylppärin pesupallo

Tänään onnistuin varastamaan kylppäristä pesupallon sillä välin, kun mamma pesi hampaitaan. Pesupallolla oli hyvä leikkiä, koska siinä oli sopiva kolo mistä oli hyvä ottaa kiinni hampailla. Vähän niinkuin keilapallossa on kolot sormille. Ainut miinuspuoli pesupallossa on sen ääntä monistava vaikutus. Kuulostan kuulemma Darth Vaderin ja Babe-urhea possun sekoitukselta, kun röhkinäni voimistuu pesupallon sisällä kolminkertaiseksi.

Pesupallolla leikkimisen päätteeksi on mukava ryömiä mamman viereen maharapsulle. Heittäydyn maharapsua varten selälleni joko syliin tai viereen ja sitten mamman tehtävänä on taputtaa mahaani ja kehua sitä. Näin on myös varmistettu, ettei minulla tule isona mitään komplekseja mahani koosta eikä tarvitse lähteä sixbackia metsästämään tv-shopista tilatuilla vehkeillä.

Matojen häätöä

Tänään mamma varasi minulle rokotusajan, sillä täytän tulevana perjantaina 12 viikkoa. Minun mielestäni ei ole mitään tarvetta käydä pistoksella, joten hiukan nirsoilin ruuasta. Yleensähän olen nuollut kuppini puhtaaksi ja yrittänyt kerjätä vielä lisää. No mamma ei kuitenkaan ottanut vinkistä vaarin vaan kaiken lisäksi piipahti apteekissa ostamassa valtavan ruiskun matolääkettä. Irvistelin lääkettä niellessäni. Pikkiriikkisen kuitenkin lohdutti tuotteen Käyttöohjeessa maininta, että mahdolliset loiset saavat kouristuksia ja halvauksia lääkkeen vaikutuksesta. Ihan oikein vaan niille!

Vuorossa Varkaus

Sunnuntaina oli vuorossa käydä toisessa “mummolassa”. Matkaa oli hivenen pidemmälti, mutta onneksi matka taittui nukkuessa. Perille pääsy oli taas ihanaa, sillä aurinko paistoi lämpimästi ja pihanurmikko viheriöi. Kivaa oli myös kirmailla nurmikolla ilman pantaa ja kahleita. Naapurin rouvakin tuli ihastelemaan vaundikasta menoani. Nurmikolla leikkimisen päätteeksi taivalsime polkua pitkin rantasaunalle kiusaamaan ahvenia. Tällä kertaa rantavesi ei enää houkutellut minua. Olihan Jaakkokin jo heittänyt kylmän kivensä veteen. Rannalta palasimme talolle syömään ja muiden hörppiessä kahvia minä tyttö nukuin kunnon päiväunet. Olihan vielä kaksi paikkaa käymättä. Ensimmäiseksi piipahdimme mamman lapsuudenkaverin luona esittelemässä minua ja siitä ajoimme vielä mamman enon luokse tervehtimään muuten niin yksinäistä miestä. No vaikka väsyttikin hivenen, niin aina minä tyttö olen valmis pari lipaisua poskelle antamaan. Kotiin pääsimme vasta vaille yhdeksän ja vielä oli edessä se kynsien leikkuu…