Hirvikauden alku

September 30, 2006 - 12:00 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommentteja

Hirvimetsästysaika on alkanut. Pappa lähti metsälle ja minä jäin viikonlopuksi kaksin mamman kanssa. Launtaina koirakoulussa opettelimme menemään makuulle ja seuraamaan kontaktikävelyssä myös teräviä mutkia tehdessä. Kontaktikävelyn olen jo hienosti oppinut, vaikka mamma alkuun luulikin ettei siitä koskaan tule mitään. Sen sijaan makuullemeno inhottavalla hiekkakentällä ei ollut ollenkaan makuuni. No mamma oli ratkaisuna tähän ottanut mukaan vaaleanpunaisen pyyhkeen, jonka hän levitti maahan ja käski minut sitten makuulle sen päälle. Voilá -tämähän sujui. Muut tosin naureskelivat prinsessan elkeilleni, mutta naurakoot vaan. Ei tämä tyttö nyt mihin tahansa voi suostua.

Terveisiä Kuopiosta!

September 17, 2006 - 18:35 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommentteja

DSC_7246-s.jpgTuolla Savon sydämmessä asusteleepi joitain mamman kavereita, joten lauantaiaamuna lähdimme matkaan kohti Kuopiota. Ensiksi piipahdimme Puijon mäellä ja sitten torilla sekä kauppahallissa. Torin laidalla satuimme törmäämään myös samanikäiseen ja rotuiseen Juliukseen. Julius oli poika ja rotevampi rintakehältään kuin minä, muuten olimme samankokoiset ja näköiset. Julius oli Joensuusta kotoisin ja aikamoinen herrasmies ikäisekseen. Hiukan toisiamme nuuskittuamme oli kuitenkin aika jatkaa kohti kissojen hallitsemaa mamman kaverin asuntoa kahville. Pieniä, mutta pippurisia nuo kissat. Sähisivät minulle kovasti, vaikka olivatkin ihmisten sylissä ja minun ulottumattoissani. Eipä sen sijaan, en minä moisten otusten kanssa olisikaan halunnut leikkiä ja syötäväksi näyttivät ihan liian karvaisilta.

Keskustasta ajoimme Rypysuolle toiseen paikkaa kahvittelemaan ja siitä auton nokka kääntyi vielä kohti Varkautta.  Varkaudessa on aina niiin hauska käydä, kun saan telmiä irrallaan pihassa. Menimpä vielä syömään Viljo-kissan ruuaksi tarkoitetut fileepalaset keittiön lattialta. Paluumatkalla alkoi väsyttää ja sunnuntaikin meni levätessä. Mammakin niiskutti, kun hän oli saanut flunssan käytyään kuuntelmassa peruskoulun kemian tunteja. Muutenkin mamma on valitellut päivien pituutta pedagogisissa opinnoissa. Lenkittäminen onkin jäänyt melkein kokonaan papan vastuulle. Toisaalta mamman syliin voi aina kiivetä iltaisin, sillä hän ei ikinä raaski nosta minua pois sylistä.

Viikon muita uutisia

September 17, 2006 - 12:00 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommentteja

DSC_7202-s.jpgMaanantaina kävimme laittamassa sirun eläinlääkärissä ja sain
samalla vahvistusrokoitteeni. Itse rokotus ei tuntunut missään, mutta se sirun laittaminen nipisti ihan hirveesti. Vähän aikaa se kutitti sen jälkeen, mutta onneksi se meni ohi.

Koirakoulussa olemme harjoitelleet ahkerasti luoksetuloa ja kontaktin ottoa. Muut kurssikaverit ihmettelevät energiaani ja täytyy kyllä sanoa, että taidanpa olla kaikkein innokkain kurssilainen. Tosin aina ei kiinnosta tehdä niin kuin mamma pyytää, kun on niin paljon muuta mukavaa häslättävää.

Koulu alkoi

September 5, 2006 - 20:27 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommentteja

DSC_6605-s.jpgMamma oli ilmoittanut minut koirakoulu Taitaviin tassuihin. Ensimmäisenä koulupäivänä lauantaina minua hiukan jännitti,
vaikka tiesinkin pääseväni pieneen ryhmään. Onneksi muut haukut olivat ihan tavallisia koiria ja vaikka olinkin pienin ja villein, niin ainakin Dogo argentino Bodi innostui hiukan leikkimään kanssani. Ekalla kerralla tutustuimme toisiimme ja harjoitelimme sosiaalisia taitojamme. Teimme myös kontaktiharjoituksia ja testasimmepa luoksetuloakin. Minä otin semmoisen vauhtipyrähdyksen mamman luo, että jarrutus meni hiukan liian pitkäksi. Sain tietenkin paljon makupaloja kiitokseksi hienosta esiintymisestäni. Omasta kokemuksestani voin suositella koulua kaikille karvaisille ja karvattomille kavereille.

DSC_6903-s.jpgSunnuntaina lähdimme käymään Varkaudessa. Oli taas tosi kivaa kirmata vapaana maalla. Illalla kävimme vielä moikkaamassa isovillakoira Nalaa, jonka kanssa pääsin telmimään vapaasti sekä pihalla etä keittiön lattialla. Millään en olisi malttanut lähteä kotiin Nalan luota, mutta autossa minulla painuivat silmät kiinni jo autoa pihalta peruutettaessa. Aina muulloin olen matkustanut kopassa, mutta nyt mamma oli ostanut minulle turvavaljaat autoon, joten sain matkustaa istueltaan penkillä kuten muutkin. Harmi vaan, kun en ihan yltänyt ikkunasta maisemia katsomaan. Illalla mamma laittoi minut kylpyyn. Sen kerran jälkeen olemmekin piipahtaneet kylppärissä pesemässä kuratassuja ahkeramminkin, sillä kuivan kesän jälkeen syksy ilmeisesti saapui viimeinkin sateineen.

Powered by WordPress.
Lähteet (RSS) ja kommentit (RSS). Valid XHTML ja CSS.