Juoksuaika

January 29, 2007 - 18:45 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommentteja

dsc_0133-1000.jpgNyt se kauan odotettu juoksuaika siten alkoi. Pappa sai minut kiinni pissilenkillä pienestä veritipasta ja nyt olenkin tiputellut verta lattioille tasaiseen tahtiin. Mamma koetti aamulla jalkaani pöksyjä, mutta minä tyttö vapauduin niistä alta aikayksikön.

Ensimmäistä kertaa jäällä

January 27, 2007 - 12:00 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommentteja

dsc_9920-1000.jpgTalvipakkaset sitten yllättivät jälleen kerran. Onneksi mamma oli ostanut minulle jo hyvissä ajoin lämpömanttelin ja töppösetkin kovimmille pakkasille, joten kovin paljoa ei ole tarvinnut palella. Mamma ja pappa veivät minut jäälle, mikä oli outo kokemus. Ensiksi en oikein osannut liikkua niin liukkaalla pinnalla, mutta sitten alkoi jo juoksukin sujua. Nalakin kävi meillä leikimässä, kun lenkit ovat jääneet vähän tavallista yhyemmiksi. Oli kiva nähdä ystävää pitkästä aikaa.

Näyttelyssä ja vähän muuallakin

January 20, 2007 - 11:15 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommentteja

Vuh! Nyt on mammakin vihdoin kotona ja kirjoitusapuna minulle. Mamma oli kaksi viikkoa mummolassa ollessaan lukiolla opetusharjoittelujaksolla. MInä siis elelin kaksistaan papan kanssa ja hyvinhän me pärjäiltiin. Tosin iltaisin tuli hiukan ikävöityä mammaa -mamma kun on niin mukava nukkumisalusta. Viime viikonloppuna ajelimme Papan kanssa katsomaan mammaa. Eivät mokomat kertoneet, että taka-ajatuksena oli viedä minut näyttelyyn. Lauantai-aamuna sitten hiukan ihmetteli ympärilläni olevaa höslinkiä, mutta koko juttu komeudessaan oikeastan kirkastui minulle vasta paluumatkalla.

dsc_9850-1000.jpgJuvalla näyttelyssä oli niin paljon koiria, että minua piti kantaa sylissä etten joutunut tallotuksi. Ensiksi istuimme kentän reunalla puolitoistatuntia ja kun vihdoin meidän vuoromme tuli, olin niin riemuissani, että heittelin puolivoltteja ilmassa. No onneksi tuomari ymmärsi intoani ja vaikka jäimmekin sijoituksessa toiseksi, antoi hän minullekin komean rusetin kotiinviemisiksi (kunniapalkinto, toim. huom). Erityiskiitost sain kauniista liikeistäni ja hurmaavasta ulkomuodostani. Varsinkin korvani olivat näyttelyn kauneimmat.

Uudenvuoden räiskettä

January 1, 2007 - 0:00 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommentteja

dsc_9542-1000.jpgVuoden viimeisenä päivänä satoi vettä ja ne muutamat sentit lunta, jotka olivat sataneet joulun jälkeen, sulivat vesivelliksi. Illalla pissilenkillä höristelin taas korviani. Ihan kuin jostain olisi kuuluut pauketta. Mamma kutsui pauketta rakettien räiskeeksi ja sanoi minulle, ettei minun tarvitsisi olla siitä huolissaan. Illalla istuinkin ikkunalaudalla katselemassa mamman ja papan kanssa ilotulitusta. Hienoja olivat valot, mutta siitä paukkeesta en siltikään oikein tykännyt. Hauskaa uutta vuotta silti kaikille!

dsc_9548-1000.jpgOi joi, ei taida oikein uusi vuosi alkaa minulla kovi hyvin. Sain kauheita paukamia ilotulituksesta ja minua väsyttää koko ajan. Mamma antoi minulle lääkettä, jolla paukamat hävisivät, mutta silti olo on vähän kumma. Välillä kiukuttaa ja menen mököttämään  kuljetuskoppaani. Välistä taas muutun rakkaudenkipeäksi ja minun on aivan pakko päästä juuri sillä hetkellä syliin. Ulkona minua kiinnostavat hajut aivan erityisesti ja jätänpä itsekin hajumerkkejä muille koirille. Mamma onkin alkanut tarkkailla erityisesti merkkejä aikuistumisestani. Minusta on kuulemma kasvamassa oikea aikuinen nainen kaikkine oikkuineen. Onkohan se hyvä vai paha asia?

Powered by WordPress.
Lähteet (RSS) ja kommentit (RSS). Valid XHTML ja CSS.