Tampereen näyttely
March 27, 2007 - 23:23 | Aiheluokassa: Yleiset | 2 Kommenttia
Mamman ja papan kanssa käytiin lauantaina reissussa Tampereella. Tunnelma nousi autossa huippuunsa, kun 2,5 km ennen pirkkahallia alkoi jono madella kymmenen metriä minuutissa. No onneksi oltiin lähdetty Jyväskylästä hyvissä ajoin, joten mikäpä siinä oli jonottaessa.
Tampereella oli valtavasti koiria. Hauskaa oli ihastella muiden rotujen ulkomuotoa (vaikka me bostonit tietysti ollaan kaikkein kaunein rotu). Ihan
parasta oli kuitenkin tavata sukulaisia ja muita miniblack’s koiria. Mamma oli vähän hermostunut, kun menimme kehään, vaikka minä yritinkin rauhoitella häntä. Oltiinhan me harjoiteltukin, joten tiesin tarkalleen kuinka käyttäytyä. Mamma sen sijaan toheloi ja kääntyi yhdessä kohtaa väärään suuntaakin erittäessään minua. No onneksi kuitenkin tuomari tykkäsi minusta ja antoi mammallekin anteeksi pienen jännittämisen ja tulin junioriluokan
kakkoseksi (JUN-2) laatuarvostelulla erinomainen. Käytiin sitten mamman kanssa vielä kaksi muuta kertaa esiintymässä, mutta ruusukkeita ei tältä reissulta tarttunut matkaan. Onnea kaikille näytelyn voittajille! Tosi ihana oli reissu, vaikkakin sitten kotona me mamman kanssa mentiinkin molemmat pötköttämään jo ennen yhdeksää.
PS. Kuvissa minun tosi hienoa poseeraamista sekä myös muut Miniblack’s bostonit!
Näyttelyharkat
March 21, 2007 - 22:00 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommenttejaTänään ja viime keskiviikkona käytiin mamman kanssa Keski-Suomen kennelkerhon järjestämissä näyttelyharjoituksissa. Oli tosi jännittävää nähdä niin paljon koiria yhtä aikaa, joten roikuin koko ajan hihnan päässä (sen verran kun mamma antoi löysää eli tosi vähän). Koko ajan olisi muka pitänyt seistä vain paikoillaan tai kulkea ympyrää? Ihan epäreilua, jos minulta kysytään. No muisti mamma aina välistä antaa vähän namia palkaksi, mutta silti oli ihan mälsää seisoa puolen metrin päässä potentiaalisista kavereista.
Erinomaista viikonalkua kaikille
March 12, 2007 - 22:21 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommentteja
Tassu parani onneksi pikavauhtia ja ulkonakin on taas kiva käydä. Lumi sulaa kohisten ja räystäät tiputtavat vettä lämpömitarin kivutessa yhä enemmän plussan puolelle. Kurakeli vähän hidastaa menoa, mutta onneksi tuo mahanalunen on sentään helppo pestä lenkkien jälkeen. Sunnuntaina kävimmekin lenkilä Nalan kanssa taluttajiemme rupatellessa tyttöjen juttujaan. Lenkin jälkeen on sitten mukava käpertyä viltin alle sohvalle.
Veripisaroita hangella
March 1, 2007 - 16:16 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommenttejaKylläpä ihmiset ovat tyhmiä. Loukkasin eilen illalla tassuni johonkin terävään ja polkuantura meni rikki. Mamma puhisi, että kaikki lasinrikkojat pitäisi itse panna kävelemään paljan jaloin lasinsiruja täynnä olevan kentän yli, niin ehkä ne silloin jotain oppisivat. Mamma ja pappa laittoivat kotiin päästyämme sideharsoa puhdistetun tassun ympärille. Aamulla minä tosin totesin harson olevan turhaa hömpötystä ja revin mokoman paketin rikki. No onneksi tassu ei enää vuoda. Mamma pakkaa nyt tassuni aina ulos lähtiessä töppöseen, jottei lumi ja sepeli avaa haavaa uudestaan. Ehkäpä varotoimenpide on hyväksi, mutta ikävästi se matkantekoa ulkona jarruttaa.
Powered by WordPress.
Lähteet (RSS) ja kommentit (RSS).
Valid XHTML ja CSS.
