Zorron kanssa pitkästä aikaa

September 26, 2007 - 19:40 | Aiheluokassa: Yleiset | Ei kommentteja

Johan toi aika vierähtää. No kuitenkin. Käytiin maanantaina Zorron kanssa pienellä lenkillä. Meillä oli todella hauskaa kuten kuvista näkee. Yritettiin saada Olivia ja Leevikin mukaan, ikävä kyllä he eivät ehtineet meidän matkaan.

Kohta mulla alkaa herkuttelu kausi. Pappa lähtee taas hirvimetsälle ja toivon mukaan se tuo mulle taas ison kasan luita. Kavereille tiedoksi, kerron kyllä kuinka hyvälle ne maistuu kunhan saan niitä luita.

Koirakoulu osa 2

September 4, 2007 - 22:02 | Aiheluokassa: Yleiset | 1 Kommentti

Taas se alkoi. Nimittäin koulu koirallakin. Mamma ilmoitti minut taitavien tassujen tottelevaisuuskoulutuksen jatkokurssille. Kivaahan se on taas tutustua uusiin koiriin ja saada makkaraa harjoituksissa, mutta hiukan se sisältö hirvittää näin etukäteenkin. Kurssilla pitäisi oppia mm. DSC_9738-1000.jpg tottelevaisuusnouto, mitä varten mamma ohjeisti siellä käytettävän kapulankin valmistuksen. Eka kerta koulussa sujui kuitenkin hyvin ja mamma oli tosi ylpeä minusta.

Piilottelua

Olen saanut jo petini riekaleiksi. Ensiksi vähän harmitti, mutta sitten keksin, että kankaan kolosta mönkiessäni pääsen mukavasti piiloon.  

Powered by WordPress.
Lähteet (RSS) ja kommentit (RSS). Valid XHTML ja CSS.