Hitonhaudalla

Tänään kävimme luontoretkellä Laukaan Hitonhaudalla. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=140323&lan=fi Hiukan harmia matkalla tuotti perille löytäminen: päätieltä kun ei Hitonhaudalle ollutkaan opasteita, vaikka ohjeissa neuvottiin risteyksen olevan noin 1,5 km ennen Hirvaskangasta. No pienen etsinnän jälkeen löysimme oikean risteyksen, mutta siitä ajaminen oli estetty aidalla. Pienen pohtimisen jälkeen etsimme uutta reittiä paikalle, ja onneksi sellainen löytyikin melko kivutta. Piti vai kääntyä Hirvaskankaan risteyksestä ja parin sadan metrin jälkeen oli uusi opaste luonnonnähtävyydelle.  Hankaluudet olivat kuitenkin vasta alussa. Kääntöpaikalle vievä hiekkatie oli sateissa syöpynyt melko huonoon kuntoon ja hetken jo mietimme peruttamista ehyelle tielle. Sinnikäs jatkaminen kuitenkin palkitsi, sillä perillä löysimme luontopolun.

Aurinko paistoi ja keli oli mikä mainioin luonnossa reippailuun. Noin kilometrin kuljettuamme kuitenkin polku alkoi haarautumaan useampaan suuntaan ja ilman karttoja hieman pähkäsimme minne menemme. Valittu oikean puoleinen polku ei ollut lyhyin konsti päästä Hitonhaudalle, mutta ihan kivan lenkin se kiersi.  Hitonhauta on siis jääkauden sulamisvesivirtojen purkautumispaikka, 20 – 30 metsiä syvä, noin 800 metriä pitkä ja 20 m leveä kalliorotko, jonka pohjalla luontopolku kulkee. Jyrkissä kallioseinämissä valui pieniä puroja ja matka kulki kalliopaaden ali ja vaikuttavan luolan ohi.  Miksikään mukavaksi reittiä ei tosin voinut kutsua. Minä loikin kuin vuorikauris kiveltä kivelle, muta mammalla kivikolla taiteilu sujui hieman huonommin (tosin siinä paasikohdassa mamma joutui nostamaan minut jyrkimmän kohdan yli).

Koko rotkon läpikulun ajan ukkonen jyrisi voimakkaasti kuin säestäen matkantekoamme.

Paluunmatkalla minä otinkin pienet tirsat autossa, mut herähdin vähäsen rankkasateeseen, jonka takia suurin osa autoista pysähtyikin (moottori)tien sivuun. Onneksi ennätettiin metsästä ennen tuota kuuroa. 

Talviturkki jätetty

Juhannusviikkoa vietettiin kylmässä säässä. Ainoastaan rantasaunassa ja grillikatoksessa tunnelma ja lämmöt olivat kohdallaan. Onneksi heti sunnuntaina alkoi jo lämmetä ja maanantaina kävimme Säynätsalossa Zorron luona. Voi juku, että meillä oli taasen kivaa. Saatiin juosta vapaana ja käydä uimassa aina välillä. Zorro asuu kyllä huippupaikassa huippukivojen ihmisten kanssa. Mut mansikkajätskiä mansikoilla ei saatu, vaikka yritettiin kerjätä.

Heipä hei,

Kesä on jo tullut ja viime merkintä blogissani on maaliskuussa! Kyllä se mamma on laiskotellut. Nyt vasta jaksaa raapustaa ajatuksiani muistiin, vaikka on ollut jo kaksi viikkoa lomalla.

Tässä välissä on taas tapahtunut vaikka mitä. En oikein tiedä mistä aloittaisin. Vappua vietimme lokoisasti Zorron luona. Varkaudessa piipahdimme viikkoa ennen suvivirren soimista koiranäyttelyssä. Mä sain vaaleanpunaisen nauhan (ERI) ja olin kolmanneksi paras narttu. Olisin kuulemma ollut kaunein narttu kaikista, mut tuomarin mielestä mun häntä oli liian lyhyt, jotta olisin voinut voittaa.

Hesaan tuli tehtyä jo eka lomamatka. Tosin mut kyllä hyljättiin kasvattajan luokse hoitoon, sillä aikaa kun mamma ja pappa humputtelivat kaupungilla. Ovat nuo isot ihmiset nyt paljon rennompia kuin keväällä. Aikaa minulle on löytynyt liiaksikin. Eihän sitä enää saa edes päivätorkkua rauhassa, kun koko ajan on joku houkuttelemassa leikkimään tai paijaamassa mun mahaa.

Viime viikonloppuna ihka oikea Hirvi käyskenteli täällä pihamaalla ja me oltiin papan kanssa just silloin pihalla. Mä nyt en pienistä hätkähdä, mutta muut ihmiset olivat soittaneet poliisinkin paikalle luontokappaletta ihmettelemään. No hirvi sit päätti poistua uimalla takaisin metsien suuntaan, joten ei siitä sen enempää.