Fiiliksiä…

Alkuviikko on mennyt sopeutumisessa. Alkuun mä vielä kuvittelin, että Sini muuttaa piakkoin meiltä pois, mutta kyllä se tuntuu olevan sittenkin täällä jäädäkseen. No tämä tietenkin veti mut hiljaiseksi ja mietteliääksi, mutta onneksi mamma ja pappa ovat tukeneet mua rutkasti. Ne ottavat Sinin pois mun päältä pomppimasta, kun minä haluan nukkua ja estävät sitä kiskomasta mun tissejä (niin kuin minä olisin joku sen äipän korvike).

Välillä mua on kyllä naurattanutkin. Aineskin silloin, kun Sini on tehnyt tuhmuuksia ja saanut toruja. Sini on mm. raahannut mamman lenkkarit olohuoneeseen ja vetänyt nauhat solmuun, kaatanut ruokakuppinsa ja levitellyt tassuissaan viiliä ympäri kämppää, haukkunut kimeästi osoittaakseen mieltään ja tietty pissinyt välillä sisälle. Mitähän muuta se kirppu vielä keksiikään, kun jäädään kotiin kahden. No onneksi sen hihnassa olo paranee päivä päivältä, kun minä olen näyttämässä mallia.  Ja auringossa se on jo oppinut makoilemaan ja ottamaan siten päivälläkin välistä rennosti. Ruokaakin se odottaa vähintään yhtä innokkaasti kuin minä, vaikka sitten joskus jättää syömisen kesken, kun tulee muuta mielenkiintoista puuhaa mieleen.